tiistai 23. elokuuta 2022

PETER GEMBÄCK JA KNUTBYN KUJANJUOKSU

 




”Knutbyn murha”


Seurakunnasta kultiksi



Peter Gembäck ja Annika Sohlander


”Knutby inifrån, Så förvandlades pingstförsamlingen till en sekt”


Käänt. Kaj Aalto


Docendo Oy (2022)




Knutbyn 1920-luvulla perustetun Filadelfiaseurakunnan entinen pastori, viisikymppinen Peter Gembäck käy lävitse suhdettaan seurakuntatyöhön muistelmateoksessaan ”Knutbyn murha - Seurakunnasta kultiksi”, jonka hän on kirjoittanut yhteistyössä Annika Sohlanderin kanssa. Alkuperäisen ruotsinkielisen kirjan nimi on ”Knutby inifrån, Så förvandlades pingstförsamlingen till en sekt”. Tiiviimmät tapahtumat sijoittuvat lähes kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolle. Kirjassa kerrotaan tosin varsin vähän itse murhista mutta sen sijaan paljon pastoreiden kotiseurakunnan erikoisesta elämäntavasta ja poikkeavista uskonkäsityksistä.




MURHASTA TULI TOTTA


Knutby tunnetaan nykyään parhaiten seurakunnan sisäpiirissä tehdystä rikossarjasta. Helge Fossmo, seurakunnan dynaaminen pastori ja ”raamattuekspertti”, ylipuhui tuomiolauselman mukaan rakastajattarensa Sara Svensonin murhaamaan Helgen vaimon, Alexandra Fossmon, ja oman miehensä. Helgen vaimo kuoli, mutta Saran aviomiehen murha jäi yritykseksi.


Murha ja murhayritys tapahtuivat 1.10. 2004. Ennen tätä oli Alexandran kimppuun jo kerran käyty murha-aikeissa vasara aseena, mutta Saran voimat, tai sisu, eivät riittäneet sillä kertaa aivan surmatyöhön asti. Päällekarkauksesta jäi vain tuntuva turvotus ja päänsärky. Tällä ensimmäisellä hyökkäyskerralla Saran katsottiin ”tulleen hulluksi” eikä poliisille ilmoitettu päällekarkauksesta. Helge muutti seuraavaksi suunnitelmaa siten, että lyömäaseen sijasta käytettäisiin ampuma-asetta. Helge tuomittiin murhan ja murhayrityksen suunnittelusta ja yllytyksestä elinkautiseen rangaistukseen, mutta Saran ei katsottu olleen täydessä ymmärryksessä teot tehtyään. Hän myös tunnusti rikoksensa välittömästi poliisikuulustelussa. Helge Fosmon aikaisempi vaimo, Heléne Fossmo, menehtyi epäilyttävissä olosuhteissa kylpyhuoneessa päähän saamiinsa vammoihin tajuihinsa tulematta neljä vuotta ennen murhaa ja myrhayritystä. Helénen kuolemasta ei nostettu näytön puutteen takia syytettä.


Pastori Peter Gembäckin mukaan Helge harjoitti avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita seurakunnassa. Itse asiassa hän ei ollut ainoa, sillä myös pastori Urban Fält ja seurakunnan johtajaksi noussut pastori Åsa Waldau harrastivat seksiä kirjan tietojen mukaan käytännössä lähes ”pitkin ja poikin” keskenään ja miehet eräiden seurakuntatyttöjen kanssa. Helge on myöhemmin syyttänyt Waldauta osallisuudesta murhaan, mutta Åsaa vastaan ei ole toistaiseksi nostettu syytettä.




VILLIÄ MENOA POHJOLASSA


Gembäckin tilityksen mukaan seurakunnassa pääsi vuosien varrella valtaan kieroutunut, paikoin järjetön meno. Holtittoman seksuaalikäyttäytymisen lisäksi esiintyi erittäin pahaa henkistä ja lopulta fyysistä väkivaltaa. Eristäminen, syyttely, alistaminen ja omanarvontunteen riistäminen kävivät lähes arkipäiväiseksi toiminnaksi. Samanaikaisesti Knutbyn Filadelfiaseurakunta toi itseään tykö nuorekkaana, idearikkaana, dynaamisena ja erittäin lämminhenkisenä yhteisönä, mikä sai koukkuun erityisesti nuoria uskovaisia.


Gembäckin mielestä asioita pahensi Helge Fossmon lisäksi erityisesti huomattavan lavasäteilyn omaava naispastori Åsa Waldau, jossa oli kaksi vahvaa vastakkaista puolta: rakastettavuus ja myötätunto sekä egoismi ja väkivaltaisuus. Gembäck paljastaa seikkaperäisesti miten seurakunnassa lähti liikkelle Åsan ja hänen silloisen avioliiton ulkopuolisen rakastajansa Helgen toimesta erikoinen harhaoppi ”Kristuksen morsiamesta”. Morsian oli Åsa, ja suhde oli osaksi myös seksuaalinen. Jeesuksen ”sijaisena” ja täytäntöönpanijana toimi aikanaan Helge, Urban tai joku muu Åsan rakastajista. Åsa Waldau on antanut haastatteluja, joissa hän on kieltänyt tämän opin olemassaolon. Gembäckin kirja taas väittää, että opin pohjalta Åsa sai osakseen runsaasti huomiota ja palveluja ja lahjojakin, mutta sitä varjeltiin suurena salaisuutena. Hänestä tuli aivan kuin seurakunnan kuningatar. Pastori Urban Fältin rooli korostuu vasta tapahtumien loppupuolella. Hänellä oli erinäisiä sukupuolisuhteita seurakunnassa, myös nuoreen neitokaiseen, ja seksisuhteiden taustalla oli valmistavaa uskonnollista manipulointia.



RIKOSILMOITUS PASTOREISTA


Pastori Gembäck lopetti viimein työnsä pastorina ja teki rikosilmoituksen v. 2017 seurakunnan kolmesta pastorista eli itsestään, Åsasta ja Urbanista. Gembäck tunnusti harrastaneensa henkistä väkivaltaa ja myös fyysistä. Molemmat muut pastorit eivät olleet yhtä omantunnonherkkiä. He nähtävästi silottelivat tekemisiään. Åsa tuomitiin kahdeksasta pahoinpitelystä ehdolliseen rangaistukseen ja hänelle määrättiin yhteiskuntapalvelua 160 tuntia, Peter sai ehdollisen tuomion ja 80 päiväsakkoa yhden henkilön pahoinpitelystä ja laittomasta pakottamisesta. Urban tuomittiin alistetussa asemassa olevan henkilön seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen rangaistukseen ja 160 tunnin yhteiskuntapalveluun. Gembäckistä tuntui siltä, että häntä rangaistiin enemmän kuin muita, vaikka hän asetti itsensä kokonaan likoon rikosilmoituksen kanssa. Yhtä hyvin hän olisi voinut pysyä hiljaa. Ilmoitusta ei siis tehty pakon edessä. Lopuksi seurakunta päätti itse lopettaa oman toimintansa.


Tätä nykyä Gembäck koettaa elää tavallista elämää. Pastorin työhön hän ei enää mieli. Hän on toisessa yhteydessä esittänyt halunneensa hyljätä itse asiassa koko uskon, mutta siinä hän ei onnistunut. Helge on ilmeisesti vapautumassa vankilasta. Åsa vaihtoi sukunimensä, ja hänen kerrotaan toimineen hoitoavustajana pienellä paikkakunnalla Ruotsissa. Kautta kirjan lukijalle välittyy kuva, että Åsa on jollain tavalla kaiken pahan alku ja juuri, vaikka Helge Fosmo ja Sara sekaantuivat todistettavasti murhiin. Onko asia niin, siihen on vaikea sanoa mitään varmaa ainakaan Knutbyn ulkopuolelta käsin. Kirja on Peter Gembäckin näkemys tilanteista, mutta langetetut tuomiot viittaavat siihen, että hän on nähnyt asioita ainakin lähtökohtaisesti oikealla tavalla.


Onko Peter sitten kertonut rehellisesti kaiken itseään koskevan seurakunnasta? Sen tietää parhaiten kirjoittaja itse. Lukijana minulle syntyi kumminkin luottamus tekijään. Päättelen, ettei tekojaan peittelevä ihminen rupea vapaaehtoisesti penkomaan samalla myös itselleen tulenarkaa aluetta vaan koettaa suunnata huomion aivan toisaalle. Gembäck on ilmeisesti palanut loppuun seurakunnassaan. Hänen luottamuksensa on pahasti petetty. Hyväuskoista ja lämmintä kristillistä yhteyttä kaivannutta miestä on hyväksikäytetty juuri siellä, missä hän tunsi hetken olevansa kuin kotonaan. Toisaalta hän sotkeutui itse väärään soppaan toimiessaan pastorina seurakunnan sen hetkisen työkulttuurin mukaisella tavalla – ja traumatisoitui siitä lisää.




HÄIRIÖKÄYTTÄYTYMISEN PSYKOLOGISIA SYITÄ


Mikä meni karmaisevalla tavalla vinoon kristillisessä seurakunnssa? Siihen ei löydy vain yhtä syytä. Teoksen myötä hahmottuu kuva eräiden persoonallisuushäiriöisten – tai vähintään hyvin kypsymättömien – nuorten, rajattomien ihmisten lähes vapaasta temmeltämisestä uskovaisten seurakunnassa. Näyttää siltä, että kirjan Åsa on patologinen narsisti. Sellaiseksi häntä ei pidä kumminkaan toden teolla nimittää ilman ammatti-ihmisen suorittamaa psykologista tutkimusta. Helgen kohdalla herää epäilys psykopatiasta. Häntäkään ei pidä leimata psykopaatiksi. Sellaiseen lukijalla ei ole oikeutta. Näissä ihmisissä on kuitenkin piirteitä narsismista ja psykopatiasta, mikä on kiistatonta sekä tämän teoksen että tapahtumista muualta kiirineiden tietojen pohjalta pääteltynä.


Narsistinen persoonallisuus ei saa koskaan tarpeeksi huomiota. Mikäli syntyy tilanne, jossa hänen narsistisuuttaan ruokitaan, narsisti tuntee olonsa hetkeksi hyväksi mutta kokee paradoksaalisesti, että hänen täytyy saada huomiota jatkossa vieläkin enemmän. Hänen narsistinen ”nälkänsä” sananmukaisesti ”kasvaa syödessä”.


Mutta miksi Åsalle ei asetettu ajoissa häntä itseään ja muita suojaavia rajoja? Toiseksi, minkä takia Helgelle avautui mahdollisuus manipuloida aina vain yhä enemmän seurakuntaa ja käyttää sitä jatkuvasti entistä enemmän omien tarpeidensa väärään eli moraalittomaan ja luonnottomaan tyydyttämiseen? Psykopaattinen persoonallisuus ei tyydy sen enempää kuin narsistinenkaan koskaan vain siihen hyötyyn, jonka se on saavuttanut, sillä psykopaattisen ihmisen täytyy saada aina vain lisää vääriä voittoja ja epärehellistä palkitsevuutta, koska näin persoonallisuushäiriön dynamiikka psykopaattia syvällä hänen aivoissaan vaatii tekemään.




SEURAKUNTA HÄMMENNYKSEN, TIETÄMÄTTÖMYYDEN JA LUOPUMUKSEN TILASSA


Miksi omaa yhteisöään ”ahmivia” ihmisiä ei pysäytetty ajoissa, siis jo paljon ennen kuin he saavuttivat tyranniuden? Knutbyn jo 1920-luvulla perustetun Filadelfiaseurakunnan vanhimmisto ei ollut nähtävästi tilanteen tasalla. Narsistinen ja psykopaattinen ”hehku” katsottiin väärin dynaamiseksi hengellisyydeksi. Nämä nuoret, lahjakkaat ihmiset hurmasivat seurakunnan inhimillisillä kyvyillään, jotka tulkittiin hengelliseksi rikkaudeksi, etenkin koska pastorit perustelivat tekemisiään Raamatusta leikkaamillaan ”valituilla paloilla”. Pastorit olivat myös näennäisesti hyvin sosiaalisia, mutta sosiaalisuus oli todellisuudessa pintapuolista. Ja jos nähtiinkin vaaran merkkejä, pastoreista helposti uskottu hyvä painoi seurakunnan keskellä enemmän kuin esille pyrkivä itsekkyys ja paha, mitä oli taas vaikea uskoa todeksi.


Tietämys narsismista ja muiden persoonallisuushäiriöiden asettamista vaaroista seurakunnalle on ollut heikoissa kantimissa. Väärää ei tunnistettu pahaksi ajoissa. Pastoreilta ei toisaalta vaadittu syvällistä raamatuntuntemusta eikä johdonmukaista pitäytymistä Raamatun ”punaisiin lankoihin”. Seurakunnan raamatuntuntemus, tai ainakin raamattu-uskollisuus, on ollut lähtökohtaisesti liian puutteellista. Pastoreiksi on valittu ihmisiä väärin perustein ja kevein ansioin.


Nuorilta pastoreiksi pyrkiviltä uskovilta tulisi vaatia vahvan tietopuolisen osaamisensa ohella persoonallisuuden kypsyyttä ja aitoa sosiaalisuutta. Seurakunnan avainpaikoilla ja johtavissa asemissa pitäisi aina toimia lähes kaikenikäisiä kristittyjä, siis nuorten ohella myös keski-ikäisiä, senioreita ja vanhuksia. Nuoret sortuvat vain keskenään temmeltäessään helposti ikäpolvihybrikseen, kuvitelmaan, että vain heidän oma toimintansa on jotain vallan uutta ja hienoa, aivan kuin koko ajanlasku alkaisi heidän syntymävuodestaan käsin. Jos taas toiminta on vain vanhojen ihmisten käsissä, syntyy siitäkin omat puutteensa.


Luopumus on ollut seurakunnassa vielä oma ongelmansa. Nuoret pastorit, Åsa, Helge ja Urban, elivät kristillisessä yhteisössä, mutta vaalivat yksityiselämässään seksuaalisen vapaamielisyyden liberaaleimpia periaatteita. He eivät kunnioittaneet Raamattua, totuudessa pysymistä, eivät aina edes Ruotsin lakia.




ANTAAKO KIRJA AIHETTA TUOMITA SEURAKUNTIA?


Peter Gembäckin teokseen on tarttunut erittäin ikävä sivumaku fundamentalistista ja konservatiivista kristillisyyttä vahvasti arvostelevasta arvoliberalismista. Kirjassa viitataan moneen otteeseen joihinkin seurakunnan ”vanhoillisiin piirteisiin”, kuten – ja aivan kummallisella logiikalla – abortin vastustamiseen tai homoseksuaalisuus-kielteisyyteen.


Tämän seurakunnan rikollisella ja moraalittomalla kehityksellä, aina Åsan tulosta seurakuntatyöhön hamaan toiminnan selvitystilaan asti, ei ollut mitään tekemistä fundamentalismin eikä konservatismin kanssa – päinvastoin, fundamentalistinen ja konservatiivinen raamatunselitys loisti poissaolollaan koko seurakunnasta. Tätä piirrettä Gembäck ei näytä keksivän.


Jos Raamattua olisi luettu tarkasti ja asiayhteydessä pysyen, ei oppia Åsasta ”Kristuksen morsiamena” ja tulevana ”vaimona” olisi koskaan kehitelty, ja mikäli olisikin, ei sitä olisi milloinkaan laajasti hyväksytty. Samoin oltaisiin pidättäydytty tappeluista, hakkaamisesta, valehtelusta, huoraamisista ja murhasta/murhista.


Toiseksi, jos fundamentalismi todellakin korreloisi Knutbyn seurakunnan tapahtumien kanssa, vastaavia seurakuntia äärimenoineen pitäisi esiintyä kaikkialla helluntailaisten, vapaakirkollisten ja muiden vapaiden suuntien edustajien piirissä, mikä ei pidä paikkaansa. Gembäckin tilitys on erikoinen kertomus erittäin omituisesta ja harvinaislaatuisesta seurakunnasta. Sitä on paikka paikoin edes vaikea uskoa todeksi.


On tietysti totta, että esim. helluntailaisten kokoustoiminnassa julistuksella on keskeinen sija. Puhujan arvovalta ja persoonalliset kyvyt korostuvat seurakunnassa sakramentteja enemmän. Psykopaattisille ja narsistisille luonteille avautuu silloin saarnatuolista käsin leveä väylä hankkia valtaa ja käyttää sitä väärin. Psykopaatit ja narsistit ovat usein hyviä puhujia ja erinomaisia taivuttelijoita. Seurakunnissa joskus todellakin manipuloidaan ja alistetaan, mutta samankaltaiset, sosiaalipsykologian hyvin tuntemat ryhmän käyttäytymisen muodot ovat tuttuja ilmiöitä kaikkialla puhuja- ja esiintymisvaltaisissa yhteisöissä, kuten poliittisissa puolueissa. Tärkeintä on se, että yhteisö pysyy ryhmädynamiikaltaan terveenä, ja että se osaa puolustautua narsistisen manipulaation edessä. Tietty aate tai ideologia ei suojaa narsismilta mutta ei sen enempää sitä tuota.


Knutbyn seurakunta ei ole ollut alun perin sen parempi tai huonompi muita yhteisöjä. Seurakuntalaiset eivät osanneet millään kuvitella tapahtumien loppupistettä. Pastorien oma kehitys on todennäköisesti noudattanut samaa logiikkaa. He eivät varmaankaan suunnitelleet kasvavansa häiriköiksi, puolisoidensa pettäjiksi, jopa seksirikollisiksi ja murhaajiksi, ja yleensä harhaanjohtajiksi, mutta niin vain kävi – koska heidän kasvusuuntansa oli heidän omasta vammautumisestaan johtuen jo lähtökohtaisesti haastava, eikä heidän kasvualustansa ymmärtänyt, kyennyt eikä lopussa edes uskaltautunut kohtaamaan heissä kokonaan kypsynyttä, pelottavaa pahuutta yhtä rohkaistunutta pastoria lukuunottamatta.



MITEN USKOVAISTEN UHREJA PARHAITEN AUTETAAN?


Peterin oma ratkaisu Knutbyn jälkeen oli pistää Raamattu koipussiin ja sulkea pussin suu kiinni. En täysin ymmärrä miksi. Jos hän tuntee opettaneensa väärin, sillä on ollut omat ymmärrettävät syynsä ja tietämättömyydellä vahvat perusteensa. Kenenkään ei pidä syyttää ylen määrin itseään. Kirjoittaja ei ole menettänyt kasvojaan ainakaan oman lukukokemukseni aikana. Pastori Peter Gembäck on ollut seurakunnassaan totuudenetsijä ja totuudesta puhuja milloin vain on päässyt irti väärien johtajien aikaansaamasta lumouksesta ja väärällä tavalla velvoittavan kiitollisuuden tunteen puristuksesta.


Raamatun lukemisessa ei ole mitään vaarallista tai hävettävää edes Knutbyn romahduksen jälkeen. Peter voisi minusta jatkaa kutsumuksensa mukaista työtä ihmisten mahdollisista pahoista puheista välittämättä ja nyt Raamatun kokonaiskuvaan sitoutuen.


Osittain taas käsitän Peterin valinnan hyvin. Jos ihminen palaa työssään karrelle ja menettää omalla alallaan kokonaan tai osittain terveytensä, maineensa ja luottamuksensa, ala käy inhimillisesti ajatellen erittäin työlääksi kohdata. Terveet vaistot neuvovat ihmistä: ”Älä vain mene enää tuonne”, ettei vastaava prosessi käynnistyisi milloinkaan uudelleen. Vahvimmillaan suojeleva vaistotoiminta voi johtaa, ikävä kyllä, uusiin ylilyönteihin, eikä kompensointi pysy enää järkevänä. Ei ole viisasta koettaa luopua omasta uskostaan tietyn seurakunnan seurakuntaelämän surkeiden kokemusten pohjalta, tai hypätä päinvastaisten ”lahkolaisten” leiriin, uskoa ja uskovaisia pahantahtoisesti ja vainonhaluisesti arvostelevien, määrättyjen uskontoliberaalien ja ateistien meluisaan joukkoon.


Uskon, että häiriintyneiden ja harhaanjohdettujen uskovaisten harjoittamasta henkisestä (ja fyysisestä) väkivallasta ja hyväksikäytöstä toipuu parhaiten viisaan ja ymmärtäväisen uskovaisen sielunhoitajan ja tukevan, Raamattua oikeasti kunnioittavan seurakunnan avulla. Haavat hoidetaan ja luodaan uusi, positiivinen tulkinta uskosta ja seurakunnasta.


Toivon Peterin väistävän kovien kokemustensa ylikompensoinnin kaikki sudenkuopat ja saavuttavan psykologisen tasapainon ja hengellisen sielunrauhan myös Raamatun ja vapaiden suuntien seurakuntien suhteen.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Ajatus rientää

 

1.5.2022 



MITÄ JOS JEESUS ELÄISI MEIDÄN AIKANAMME?




Suurvalta Euroopan miehittämässä Suomessa juutalaisesta äidistä syntynyt Jesse Ilmari ei ratsastanut aasilla mutta ei ajanut Toyotallakaan eikä varsinkaan sähköautolla. Hän oli vanhalla Harley-Davidsonilla jyristelevä ”raksa-filosofi”, maallikkosaarnaaja, selvänäkijä, ennustaja, etevistä etevin kansanparantaja, kaukoparantaja, ja taitava demonien karkottaja. Hän kuljeskeli nahkatakkiin, farkkuihin ja bootseihin sonnustautuneena, nautti nykyajan muodikkaista vegaaneista ja kasvissyöjistä poiketen rasvaisista liharuuistaan ja maukkaista viineistään, mutta oli samalla selibaatissa elävä, säännöllisesti paastoava, henkinen ja hengellinen persoona, ehta guru. Käsityksiltään Jesse oli niin liberaaleja raivostuttava konservatiivi kuin suolaisen kirvelevä partaradikaali. Hän ei sopinut mihinkään valmiiseen kaavaan vaan taisteli kaikkialla oman tilansa.


Jessen persoonallisuudessa sekoittuivat ripaus karismaattista helluntaisaarnaaja kuten Niilo Yli-Vainiota, höysteellinen syvällistä opettajaa, mahdollisesti luterilaisen pastorin Kalevi Lehtisen tapaan, ja tuima tujaus uskoontullutta, ripeäotteista, rohkeata kovanaamaa.


Nykyajan liehuvalettinen Kristus johti parantumiskokouksia, jossa fyysisesti ja henkisesti sairaat ja persoonallisuuden eheyttämistä kaipaavat henkilöt vapautuivat vaivoistaan. Hän ajoi pitelemättömistä raivopäistä ulos riivaajia ja nämä kävisivät lauhkeiksi kuin laitumella syöneet lampaat, vapautti alkoholistit, narkomaanit, seksiriippuvaiset ja pervessit addiktioistaan, ja tasapainotti sukupuoli-identiteetiltään häiriintyneet ihmiset. Yllättävä parantamistoiminta polkaisi apua tarvitsevien, uteliaiden ja hengellistä virkistymistä kaipaavien massat liikkeelle jopa näinä vaikeina ”postjuutalaisina” aikoina. Nokia-areena täyttyi helposti.


Jesse Ilmarin toiminta nousi iltalehtien otsikoihin. Radio- ja TV - toimittajat haastattelivat häntä lähetyksissään – jos Jesse sattuisi olemaan puhetuulella eikä vaikenisi jopa suorassa lähetyksessä, kuten aina välillä kadulla ja temppelissä tapahtuu, ja ehkä hänet nähtäisiin jopa vastaamassa supernokkelasti elämässään lähes kaiken nähneen filosofiveteraani Esa Saarisen esittämiin kysymyksiin. Epäilijöiden yhdistys Skepsis tarjoutui pulittamaan rutkasti euroja yhdestä ainoasta ihmeestä, mutta tavoilleen uskollisena hän ei tietysti tehnyt käskystä yhtään mitään. Kun häntä ivattiin, hän vain siemaisi tyynin ilmein lasillisen punaviiniä milloin ei lähdevettä, riippuen siitä millaisella tuulella hän olisi, ja olisiko meneillään paaston hetki vai tätä rennompi aika. Haastattelupalkkiot eivät Jesseä kiinnostaneet. Hän eli kuin vapauden vertauskuva keräten kiitosta jopa Euroopan lapsi-idolli Greta Thunbergilta.


Monet halusivat hyötyä profeetan medianäkyvyydestä. Häntä lähestyivät niin puolueaktivistit kuin järjestöjen puuhahenkilöt, ja tietysti kaikkien uskonnollisten yhteisöjen ja Euroopan vastaisen, ”kiivailijoiden ja vihapuhujien liikkeen” totiset värvärit, mutta Jesse ei liittynyt yhteenkään niistä keskittyen parannustoimintansa ja selittämään Vanhan testamentin profeettojen sanomaa. Uusi profeetta porautui uskonnon ytimeen. Jessen suosio ja mediahuomio oli lopulta niin suuri, että muut julkisuuden henkilöt jäivät hänen varjoonsa. Sitten hän meni liian pitkälle.


Muiden projekteihin sopeutumattomasta, ihmisiä vuoroin sydämellisellä tavalla auttavasta ja vuoroin purevasti arvostelevasta parantajasta sukeutui korkea-arvoisen Taseen kriitikko, pamppua synagogissa ja kulttimajoissa heiluttava epäjumalanpalveluksen, kaupallisuuden ja Lähi-idän öljyrahojen vastustaja. Hän sai vahvoja vihollisia. Lopulta hän kertoi olevansa Kristus elävän Jumalan Poika ja asuneensa Isän luona taivaissa ennen kuin saapui Tellukselle.


Väite nauratti ateisteja mutta kauhistutti juutalaiset ja muut yhden Jumalan uskonnon kannattajat. Hindut ja buddhalaiset riehaantuivat vielä lisää heidän uskontojensa leimaamista pakanauskonnoiksi. Vahingoniloiset liberalit arvelivat hänen kärsivän psykoosista ”suuruusharhoineen”. Vain kadunmiehet eivät tuosta niin piitanneet. He olivat tottuneet siihen, ettei suomalainen ole ”nimimies” ilman perässä seuraavaa pitkää varjoa. Jollei hän ole juoppo, niin ainakin kova suustaan, tai vähän hullu, mutta ei sillä väliä, jos mies on vain muuten riittävän ”jämerä”.


Rahapiirissä kiehuisi sitäkin enemmän. Globalistit kantoivat kaunaa yhä siitä, ettei Jesse arvostanut yleisesti palvottua rahaa eikä tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta, vaan selitti miten parhaimmat aarteet ovat taivaassa ja kuinka yhden ihmisen sielu olisi arvokkaampi pelastaa kuin kymmenen pörssiyhtötä. Muutakin ikävää sattui. Johtoportaissa piilottelevat pedofiilit ja monet muut pervertikot olivat sydämistyneet profeetan paljastettua heidän seksuaalisen mädännäisyytensä kaikkien kuullen.


Vasemmistonuoret ja anarkistit kuplivat kiukusta Jessen teroittaessa miten kaikkien hampaissa oleva Israel on ja pysyy Jumalan valittuna kansana, vaikka arabeja joskus väärin kohtelikin, eivätkä feministit sietäneet Pojan patriarkaalista käsitystä Isä Jumalasta eivätkä vapaan aborttioikeuden ja sukupuolten rajoittamattoman tasa-arvovaatimusten tyrmäämistä. Antakaa lasten tulla keskellenne, Jesse opetti. Mies ja nainen ovat erilaiset, ja heillä on eri tehtävät juuri erilaisuuteensa perustuen, konservatiivi-profeetta muistutti, mikä huomioitiin happamin ilmein liberaalia feministihallitusta myöten. Pääministeri letkautti Jesselle helsinkiläisessä yökerhossa sangen kopeasti. Mestari kuittasi nimittämällä varjohallituksen ministereitä veijarimaisesti virnistäen ”kettutytöiksi”. Pöydissä naurettiin iloisesti huomiolle. Eräs moottoripyöräjengiläinen tarjosi Jesselle vodka-paukun.


Yhteiskunnan eliitti tajusi kohdanneensa median ja somen herran. Ellei gurun myyräntyölle panna pistettä, kansa aloittaa kapinan kulttuuria ja väestöpohjaa parhaan manipulaatiotaitonsa mukaan uudistavaa Eurooppan dynastiaa vastaan.


Valtaeliitin koordinoiva media hyökkäsi profeetan ja hänen työläisistä, pikkuvirkamiehistä ja entisistä seksityöntekijöistä muodostuneen kaveripiirinsä kimppuun. Monet rikosilmoitukset vetivät Jessen säännöllisesti Pasilaan poliisitutkintaan vanhan, rakkaan Raamattunsa kanssa. Valtakunnansyyttäjällä pasmat olivat nyt harvinaisen selvät. Jesseä syytettäisiin uskontorauhan rikkomisesta, omaisuuden tuhoamisesta, liiketoiminnan estämisestä, yksityisyyden loukkaamisesta, useasta kunnianloukkauksesta, kansanryhmän vainoamisesta, kansanryhmän vainoamiseen tähtäävän rekisteröimättömän järjestön johtamisesta, puoskaroinnista, puoskaroinnin estämisestä, ylinopeuksista, liian hitaasta ajamisesta, liikenteen vaarantamisesta, laittomasta rahankeruusta, veronkierrosta ym.


Oikeudenkäynnistä sukeutui verevä poliittinen näytelmä, jonka päätarkoitus oli eristää syytetty tukijoistaan ja sulkea hänet vankilaan, jossa koko operaation johtokaarti järjestäisi ”lopullisen ratkaisun”. Salaliittoon sotkeutui poliitikkoja, korkeita uskonnollisia vaikuttajia, liikemiehiä ja ties keitä, vihamiehistä ja kiukkunaisista kun ei ollut hänen kohdallaan pulaa.


Pääsiäispyhien aikana Jesse hakattiin ja puukotettiin sellissään. Ruumis poltettiin ja haudattiin salaiseen paikkaan Helsingin ulkosaarelle. Medialle ilmoitettiin vangin karanneen. Kolmantena päivänä Jesse Ilmari havahtui siihen, että vissistä tuhkasta oli noussut uusi ruumis. Ihme kyllä siinä oli yhä jäljellä myös Mora-puukon jälki.


Hän työnsi saven, soran ja mullan tieltään yhtä helposti kuin olisi uinut meressä. Olipas maanpinnalla taas kiva seistä! Jesse valitsi pukimikseen nahkarotsin ja farkkujen sijasta paljaan valon ja katosi tuntemattomaan ulottuvuuteen hytkyen suunnitelmastaan. Hän pelästyttäisi kyllä suunniltaan ystävänsä ilmestymällä Malmin tallille yllättäen ja kuolleeksi sangen hyvissä voimin. Jengin vähän rauhoituttua porukan suurin skeptikko saisi koskettaa melkoista puukon haavaa. Kristus hymyili aiheuttamalleen hämmingille etukäteen. Hän kutsuisi heidät ystävällisesti ulos Malmin tallistaan perustamaan uuden, armon ilosanomaa syntisille julistavan ja Jumalan valtakuntaa rakentavan kirkon.




21.12.2021


JO(U)LUINEN SATU 



Ystävykset Topias ja Mikael olivat molemmat topakoita työntekijöitä omilla aloillaan. Topias teki pienempää tiliä, Mikael kuittasi ”hiukan” isompaa, niin ainakin Topias ystäväänsä arvioi. Topiaksella oli ollut riesanaan paljon ylimääräisiä menoja viimeisten työvuosiensa aikana, sairautta, pitkiä työttömyysjaksoja, hammashuolia, autoremontteja, lasten lemmikkien hoitomenoja. Topias näytteli, että elämä on silti aika mallillaan. Tosiasiassa velkoja erääntyi ja saatavat siirtyivät yksi toisensa jälkeen ulosottomiehen haavin perittäviksi. Osalla lainoista kummitteli takaus taloa vastaan. Korkovapaat kuukaudet olivat aikaa vierineet. Pikavipit jääneet maksamatta. Viimeinen maksusuunnitelma torppaantunut.



Eleltiin purevien pakkasten aikaa joulukuussa, vaikka peffaansa Mannerheimintiellä kuluttaneet ilmastoaktivistit päinvastaista kesäkuumalla ennustivat. Autokin taas hajalla. Vanhalla, sileärenkaisella prätkälläkään ei hangessa kurvailtaisi muutamaa metriä kauemmaksi. Pankki muisti kirjeellä. Mitäpä palveleva pankki? Paras ystävä! Uhkasi ottaa talon haltuunsa ja myydä sen eniten tarjoavalle. Emäntä eleli omissa kuvitelmissaan. Ehdotti vanhan auton vaihtamista ”ympäristöystävälliseen” sähköautoon. Isännän suusta karkasi syvä huokaus. Ulosottomies keräsi jo saataviaan kaikin mahdollisin tavoin. Ukko ryhdistäytyi, selvitti perheelleen koko kolkon tilanteen. Kohta koti vietäisiin, ja kaikki arvotavarat pantaisiin kiertoon emännän perintötauluja myöten.



Vietettiin synkkiä päiviä keskellä pakkastalvea. Vaimo tiedusteli suvultaan vippejä, mutta eipäs kymppiä enempää tippunut, kun joulukuussa on kaikilla jo liikaakin ostettavaa. Viimeisenä keinonaan hän pyysi miestään kääntymään Mikaelin puoleen. Jospa Mikael auttaisi sen verran, että päästäisiin edes vuokra-asuntoon kiinni.



Topias tarpoikin eräänä lauantai-iltana Mikaelin kotiin ja paljasti häpeillen ongelmansa. Mikael laski velat yhteen ja täräytti maksavansa kaiken heti seuraavana maanantaina. Saisi pankki, vouti ja sukulaisetkin kerralla omansa. Topias katseli ympärilleen kummissaan. Aivan tavallinen koti. Ei näytä tippaakaan pohatan asunnolta. Topias ihmetteli mistä ystävä sellaisen summan ottaa, kiven kolostako? Ja vaikka sellainen pätikkäpötkö löytyisikin, häneltä itseltään kuluisi ikä ja terveys takaisinmaksuun - eikä sekään riittäisi. Haudan takaa pitäisi loppueriä ektoplasmakäsin tipotella. Mikael vastasi, että antaapas selityksien jo olla! Hän kun oli huseerannut itsensä nokkelilla ostoillaan ja älykkäillä sijoituksillaan ... maailman rikkaimmaksi mieheksi. Mikael antaisi keräämänsä hyvän mielihyvin kiertoon ystävänsäkin puolesta.



Topias palasi kotiin, nyt vahvasti Tuomaana. Vaimokaan ei uskonut Mikaelin juttuihin. Olipas miesparka hurahtanut kirkkaasti nupistaan.



Päästiin viimein maanantaihin. Sää oli yhä kurja. Jalkoja paleli aivan samalla tavalla kuin ennenkin, kiitos huonojen saappaiden ja reikäisten saapassukkien. Mutta pankin kohdalla ennen niin kovin virallisen oloinen säkinvartija tervehti suulaasti, hyvä ettei ängennyt halaamaan, ja pyysi piipahtamaan iltapäivällä toimiston puolelle ”kahville”. Kun hänestä päästiin, kantikaskasvoinen ulosottomies tuiskahti vastaan punaisella sähkö-Volvollaan hymyssä suin, heilauttipa kättäänkin kuin osakuntatoverilleen ikään siinä surratessaan ekoihmeellään hitaasti ohitse.



Piip!



Kännykkään vilahti viesti serkulta, joka ei ollut ottanut pitkään aikaan yhteyttä – ja hyvästä syystä. On se perskutarallaa totta, oon taas velaton kuin kesäorava, Topias ilakoi sydän pamppaillen, hiippaili liukasta jalkakäytävää töpötellen pikku askelin eteenpäin harakan nauraessa koleasti jäisen männyn oksalta.



Onnenpotku tietty! Mutta vielä suurempi juttu on, kun ihminen vapautuu Jeesuksen laskuun syntiveloistaan, ja saa uuden elämän taivaassa. Eikä taivaassa kurvailla sähkömoottoreiden turvin. Bensiinin voimin vain räyhäkkäästi rätkytellään, letkassa tai omissa oloissaan. Niin on yläkerrassa päätetty, että lisää öljyä vain sopivalta planeetalta ylös pumpattaisiin. Ihan kiusallakin.




30.4.2021 

VAPPUNAAMARIT 



                          Naamio vääristää kantajaansa


Persoonan kantasana tarkoittaa "naamioita". Antiikin Kreikassa näyttelijät pitivät roolinsa mukaista naamiota kasvojensa edessä niin, että teatterissa takanakin istuvat pysyivät jyvällä pahiksista, hyviksistä, surkimuksista ja sankareista. Vappuisin Suomessa on saanut vapaasti naamioitua. Nykyään tosin rumat koronamaskit peittävät yhden sun toisen kasvoja ja anarkistit saavat - huomioni mukaan - poliisin asiaan puuttumatta esiintyä mielenosoituksissa kätketyin kasvoin.

Millaisia ovat tämän vapun "sosiaaliset naamarit", joiden pohjalta jaetaan ihmisiä hyviin ja pahoihin, tai oikeassa ja väärässä oleviin kansalaisiin? Ainakin kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsäsen kasvoille on tänään mediassa ripustettu kansanryhmää vastaan kiihottajan vappunaamari. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on puuttunut jo aikaisemmin poliisitutkintaan ja nyt hän on nostanut syytteen Räsästä vastaan kolmesta eri epäillystä rikoskerrasta. Käsiini osuneet valtamedian kirjoitukset ovat olleet Räsäselle  kriittisiä. "Seurakuntalainen" kirjoitti aiheesta neutraalisti. Uskaltaako kukaan puolustaa  näytelmässä konnan rooliin työnnettyä naista? Entä onko siihen syytä?

Räsänen on perustellut kantojaan kristilliseen uskoon ja Raamatun kirjoituksiin vedoten. Hänen käsityksensä avioliitosta ja ihmisen sukupuolisuudesta on vastannut  luterilaisen kirkon avioliittokäsitystä. Se ei ole ollut ristiriidassa sen enempää ortodoksien kuin katolisten tulkintojen kanssa. Myös helluntailaiset, vapaakirkolliset, baptistit ym. ovat olleet sitä mieltä, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen sopimus, ja ettei samaa sukupuolta olevia pareja voida keskenään vihkiä. Hänen viittaamansa raamatunkohdat on poimittu Raamatusta johdonmukaisesti eli siten, että kohdat on tulkittu keskenään oikein eikä niitä ole sovellettu hermeneuttisesti väärin eli kirjoitusajan kulttuurillinen yhteys mielivaltaisesti katkaisten. 

Vappunäytelmän juoni piileekin siinä, että kristinusko ja Raamattu ja useat kristilliset seurakunnat  elävät omaa aikaansa, mutta jälkikristillinen, liberaali, punavihreiden ja oikeistoliberaalien johtama EU-Suomi jo toista aikaa. Jos Räsänen tuomitaan syypääksi kiihotukseen kansanryhmää vastaan, hänen rangaistuksensa symboloi samalla koko  klassillisen kristillisyyden haaran tuomitsemista ja julkista häpäisemistä rikollisuuden leimalla. Sen jälkeen kaikki konservatiiviset kristityt ovat valtiolle vapaata riistaa, jos he uskaltavat ääneen uskoaan tunnustaa. Uudelle, "uljaalle" Suomelle tulee kelpaamaan vain politisoitunut  "kristinusko".

Vappunäytelmiä on toki vietetty aina. Ja aivan samaan tyyliin on tyrkytetty esitäytettyjä rooleja kunkin aikakauden roolinäyttelijöille. Aina kun ihmiset jakavat poliittista oikeutta keskenään, he syyllistyvät joihinkin rikkomuksiin yksilöitä kohtaan. Jos valtakunnansyyttäjämme eläisi 1800-lukua, hän olisi yhtä kärkäs vetämään muita tuomiolla nykyiseen verrattuna  yli sata vuotta vanhojen käsitysten pohjalta.

Klubissamme jokaisella  jäsenellä on oikeus ottaa Raamatusta vastaan minkä itse näkee oikeaksi, mihin itse yltää uskomaan eikä kukaan tutki julkisesti onko vakaumus oikea, väärä tai peräti tuomittava, jopa ihan vaikka rikollinen. Uskonnonvapautta on mielestäni se, että ihminen saa niin uskoa kuin epäillä joutumatta koskaan mielivaltaisella tavalla karhatuksi. Emme koskaan väittele klubissa poliittisista tai uskonnollisista aiheista. Silloin meillä ei ole syytä paukutella sen enempää omia henkseleitämme kuin toistemme naamareitakaan. Saamme keskittyä rauhassa moottoripyöräilyn maailmaan. Ja perustavin syy onnellisuuteemme  löytyy siitä, että olemme pitäneet ja tulemme pitämään kaiken puoluepoliittisen  ja muista yhdistyksistä kumpuavan vaikutustyön toimintamme ulkopuolella. Kunnioitamme  työssämme viimesijassa vain omia värejämme ja Suomen lipun värejä.

Elämä on kuin näytelmä ja kuoleman jälkeen jaetaan kukat. Ihmisen käsitys hyvästä ja hyveellisestä elämästä, palkinnoista ja muusta tunnustuksesta on varmasti kovin erilainen kuin kaikkea filmaamista kaihtavan Jumalan. 






2.4.2021

PITKÄPERJANTAI - HYVÄN ONNEN PERJANTAI?


Muistatko kuinka hyvältä tuntui, kun joku auttoi sinua hankalassa tilanteessa, kenties pahimmassa hädässäsi? Ajatella jos hän olisikin katsonut  ohitsesi! Ja muistatkos kuinka ikävältä tuntui jälkeenpäin, kun  kerran, kahdesti tai useamminkin jätit itse jeesaamatta? En ole tarjoamaani apua jälkeenpäin  katunut, mutta toisin on laita silloin, kun olisin voinut auttaa mutta syystä tai toisesta en niin tehnyt tai jätin työni kesken.

Kiirastorstaina Jeesus kamppaili itse. Hän kipuili henkisesti erikoisen tehtävänsä edessä. Jumala oli valinnut hänet omaksi "täsmäaseekseen" kukistaakseen maailman ensimmäisen kapinallisen, terroristin ja Jumalan leppymättömän vihollisen saatanan  imperiumin. Taistelusta ei vain selvittäisi kidutuksetta eikä se päättyisi ennen omaa kuolemaa. Tehtävän täyttäminen olisi tosin vapaaehtoista. Vapaus ja vapaa valinta ovat kristinuskon lähtökuopat.

Oletetaan, että Jeesus olisi valinnut toisin. Millaisena hänen elämänsä olisi jatkunut? Hän olisi todennäkäisesti jatkanut opettamistaan ja parannustyötään, ikääntyessään hieman tasaantunut ja aikaa myöten saavuttanut kansansa keskellä  varsin jakamattoman kunnioituksen profeettana, parantajana ja köyhänä filosofina. Lopulta hän olisi kuollut luonnollisella tavalla ja haudattu eikä haudasta olisi kuultu tämän perästä mitään, koska tehtävän täyttäminen olisi jäänyt kesken.

Tästä, tehtävästään perääntyneestä Jeesuksesta, ei olisi alkanut ajanlaskumme. Juutalaisuus olisi yhä pienen etnisen vähemmistön uskonto. Eurooppamme olisi todennäköisesti läpikotaisin islamilainen ja sen kilpailevat uskonnot olisivat hinduismi ja buddhismi. Kaikki kolme uskontoa saarnaisivat meille lakia, lakia ja vielä kerran lakia. Tehtävää tehtävän päälle. Puristusta ja rutistusta päivästä toiseen. Ja eläinuhreja teurastettaisiin erilaisissa rituaaleissa tuhansittain joka päivä. Olisiko meillä tänä päivänä edes käsitystä valistuksen filosofiasta, humanismista, eläinsuojelusta, naisten aseman ajamisesta? Suuresti epäilen.

Jeesus valitsi pitkäperjantain. Hänen kauttaan Jumala pelasti maailman  niin, että jokainen Jumalan puoleen itse kääntyvä,  syntinsä rehellisesti tunnustava ja niitä vilpittömästi katuva ihminen saa uhriksi asettuneen Jeesuksen veren kautta täyden anteeksiannon, hyvän omantunnon, rauhan, ilon, uuden suunnan elämälleen ja iankaikkisen elämän. 

Uhrautuvaisuus, anteeksianto, empaattisuus, lähimmäisen rakastaminen ja yksilön vapauden kunnioittaminen siirtyivät kristinuskon vapauden hengen myötä lopulta myös osaksi Eurooppaa. 

Vaikka pitkäperjantai on raskas, sen onnettomuus on silti onnemme. Ja sinunkin onnesi - jos niin valitset.
  




24.12.2020 

PUUROPUHE: KUNNIA JUMALALLE KORKEUKSISSA JA MAASSA RAUHA IHMISTEN KESKEN?



Joulu on Jeesuksen syntymän muistoaikaa. Ja rauhanjuhla. Perinteisesti kristillisessä maassa Suomessa julistetaan joulurauha ja vietetään aattoiltaa ja joulupäivää turvallisesti oman perheen ja muiden läheisten kanssa kuka mihinkin joulutraditioon keskittyen. Suurimpia huolenaiheita ovat olleet menneinä joulunpyhinä elämän normaalit vastoinkäymiset, terveys- tai rahahuolet, läheisen liiallinen päihteidenkäyttö tai epäsopu perheen kesken. Tänä jouluna uutena mielialan varjostajana on ollut koronaepidemia. Suomessa ja erityisesti muualla maailmassa moni viettääkin joulun sairasvuoteella. Useat toipuvat, jotkut taas eivät. Meillä Suomessa ja yleensä länsimaisen kulttuurin maissa asuu kuitenkin vain osa maailman kaikista kristityistä. Ja tunnustavien kristittyjen huolet ja ongelmat ovat muualla maailmassa ikävä kyllä suurempia kuin meillä mitään yksittäistä tragediaa tällä kuitenkaan vähättelemättä.


Open Doors USA:n ”World Watch List” nimeää maailmasta viisikymmentä valtiota, joissa rikotaan uskonnonvapauden periaatteita ja vainotaan kristittyjä. Vainoavia maita ei ole tietenkään yksinkertaista asettaa keskenään järjestykseen, mutta Open Doors nimeää kymmenen ensimmäistä: ”Pohjois-Korea, Afganistan, Somalia, Libya, Pakistan, Eritrea, Sudan, Jemen, Iran ja Intia.” Maista ensimmäinen tunnustaa virallisesti ateismia. Loput yhtä lukuunottamatta islamin uskontoa. Eritreassa toimii islamin rinnalla katolinen kirkko, jonka toimintaa valvotaan ja ohjaillaan muslimijohtajien toimesta mutta johon kuuluvia ei suoranaisesti vainota. Kaikista ns. vainon valtioista valtaosa on joko virallisesti islamilaisia maita tai niissä vaikuttaa vahvoja islamilaisia ryhmiä, jotka tukevat tai itse harjoittavat jihadistista terrorismia. Islamin piirissä vainotaan laajasti myös islamilaisia toisuskoisia. Näin kaikista maailman uskonnoista islam vainoaa sekä eniten kristittyjä että myös toisia muslimeita. Vahvoja vainon voimia suuntautuu kristittyihin myös kommunismiin ja uskonnottomuuteen tukeutuvasta Kiinasta. Buddhismi nousee vainotapausten yhteydessä harvemmin kuin ateistinen kommunismi, islam tai hindunationalismi. Etelä-Amerikassa paikalliset huumemafiat voivat lisäksi murhata tai pahoinpidellä huumekaupan tielle tavalla tai toisella tulevia kristittyjä. Korona-ajan liikkumisrajoitukset ovat vaikeuttaneet kristittyjen elämää syksyn ja talven mittaan entisestään. Koronavaaraan vedoten on voitu toimintaa entisestään rajoittaa. Koteihinsa suljetut kristityt ovat helppo maali jihadisteille ja muille vainoajille.


Nigerian vainot ovat eskaloituneet viime vuosina erityisen verisiksi. Maan väestö on valtava. Nigeria on lähes kolmen sadan miljoonan väestöllään Afrikan väkirikkain ja maailman seitsemänneksi väkirikkain valtio. Kristittyjä arvioidaan asuvan maassa melkein 94 miljoonaa. Pääuskonnot ovat islam ja kristinusko. Kristittyihin kohdistuvasta vainosta tuntuvimmat ovat suoraviivaisia väkivaltarikoksia kuten ryöstöjä, tuhopolttoja, pahoinpitelyitä, raiskauksia ja sieppauksia, murhia ja joukkomurhia. Vainoihin syyllistyvät erityisesti islamin uskontoa tunnustava terroristijärjestö Boko Haram, ISIS, ja islamilaiset Fulani militantit. Viime aikoina on herätty monin paikoin siihen, että Nigeriassa on itse asiassa käynnissä kansanmurhaksi laskettava väkivalta-aalto. ”International Crisis Group” arvioi, että vuosien 2011 ja 2016 välillä on sattunut enemmän kuin 2000 väkivaltaista kuolemantapausta vuosittain. Näiden, arviolta yli 12 000 uhrin lisäksi seuraavat neljä vuotta ovat vain lisänneet kristillisen uskonsa tähden kuolleiden marttyyrien ja muiden kärsijöiden määrää. On arvioitu (Genocide Watch), että maassa tapetaan nykyään keskimäärin viisi kristittyä päivässä joko fulanien tai Boko Haramin kannattajien toimesta. Kaiken kaikkiaan Boko Haram on syyllistynyt vuosien 2009-2020 välillä 27.000 siviilin murhaan. Uhreja on enemmän kuin ISIS jätti jälkeensä Syyriaan ja Irakiin! Fulani militantit lasketaan kuitenkin rikoksillaan tätä nykyä tuhovimmaisimmaksi terroristiorganisaatioksi koko maailmassa.


Vaikka Nigerian kansanmurhan asteelle kehittynyttä vainoa kristittyjä kohtaan – tai ylipäänsä kristittyjen vainoja maailmalla – ei ole mediassa juuri noteerattu (poikkeuksena esim. Verkkouutiset, Suomen Kuvalehti, Suomen Open Doors, Marttyyrien ääni ja eräät ns. vaihtoehtomediat) eikä tähän ole syystä tai toisesta puututtu Sanna Marinin hallituksen ja ulkoministeri Pekka Haaviston toimesta, ei vainoilta pitäisi ummistaa silmiään. Vainottujen kristittyjen ja erityisesti Nigerian tilannetta on suoranainen velvollisuus pitää esillä, vaikka ihminen ei itse kristinuskoa tunnustaisikaan.


Kaikki kristittyihin kohdistuva vaino on samalla sananvapauteen, uskonnonvapauteen, tasa-arvoon ja jakamattomaan ihmisarvoon kohdistuva rikos. Vaino on myös paikoin erityisen törkeätä ja veristä. On suotavaa, että epäinhimillinen toiminta huomioidaan ja tuomitaan laajasti niin kansalaisyhteiskunnan ja valtamedian kuin myös Suomen politiittisen eliitin toimesta. Vain siten voidaan luoda alustavaa painostusta vainoa harjoittavia tahoja vastaan. Tuhotyöt eivät lopu ilman vahvaa kansainvälistä painostusta ja poliittista halukkuutta asettua kärsivien kristittyjen rinnalle.


Maailman vahvimmat mielipidevainoajat ovat viime vuosikymmeninä toimineet ateisti-kommunistit/sosialistit ja heidän perässään nyt jihadisti-muslimit. Näiden totalitaristien tavoitteena on luoda kaikkialle alistava hallinto ja hävittää vapaa, länsimainen elämäntapa. Old Black Sheeps Finland ry:n säännöissä on mainittu, että moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalla yhdistys kannattaa länsimaista elämäntapaa, kristinuskoa ja kunnioittaa sotiemme veteraanien – eli vapautemme puolustajien – työtä. Tänä jouluna haluan toivottaa monet muutkin kansalaisyhteiskunnan järjestöt tukemaan tulevana vuotena kaikkia maailman sorrettuja kristittyjä ja huolehtimaan omalta osaltaan siitä, että maamme saisi itse välttyä tulevina vuosikymmeninäkin kristittyjen, kristillisten tapojen ja länsimaisen kulttuurin hyvien perinteellisten arvojen hävittäjiltä. Tarvitsemme lisää tämän ajan ”majakanvartijoita” ja ”metsäkulontähystäjiä”.


Rauhallista Joulua ystävät, toverit!  






8.5. 2020 PELLOT JA TALOT KUNTOON 






Tee ensin tilustesi työt, pane ensiksi peltosi kuntoon,

vasta sitten on talon ja perheen vuoro.” (Sananlaskut 24:27)


Mikä on tarkemmin sanottuna  BSF- yhdistyksen viljelys?Moottoripyöräily on parasta ”huumetta”. Muistan kun olin nuori, 17-vuotias moottoripyöräilijä. Sain kaveriltani Jarilta lainaksi uudehkon Yamaha RD 125 -kevytmoottoripyörän juhannusyöksi. Toisten kavereideni ryypätessä vanhaan tapaan kiertelin kauniin kesäyön mm. Sammatin pikkuteitä samoten. Nautin yöstä enemmän kuin koskaan alkoholista, ja onneksi huumeisiin en ole koskenut, vaikka alkoholia on tullut otettu nuoruusvuosien jälkeenkin ja joskus liikaakin.

Huumeiden vastaisuus on nostaa meidät yleensä positiivisella tavalla esille, mutta asettaa samalla tuuliselle paikalle, kuin harjanteelle. Yhteiskunnassamme on voimakas suuntaus vapauttaa kannabis ja monien mielestä myös kaikki muut huumausaineet. Ne jotka asettuvat vastustamaan tätä ”tuulen suuntaa”, joutuvat tavalla tai toisella arvostelun kohteeksi, vähintään heitä moititaan ”konservatiiveiksi”. Olen ollut – ja tulen olemaan – se ”konservatiivi” mitä huumausaineisiin tulee, ja tätä huumeiden vastaisuutta kylvetään  myös kerhotyöhömme – vaikka aihe ei olisi jatkuvasti esillä. Vaikka ”pilvi” laillistettaisiin, tämä ei olisi silloinkaan ”laillista” klubissamme.

Tiedämme tosin, että asianomainen linja on ristiriidassa monen nuoren miehen asenteiden kanssa, ja tiedämme sitten vielä senkin miten huumeiden kanssa ”leikkiminen” johtaa monen kohdalla terveyden romahtamiseen, rikoksiin ja pitkäaikaisiin poliisi-vanginvartija -suhteisiin. Saamme olla järkevyydestämme viisaasti ylpeitä, vaikka emme tällä irtopisteitä elämässä kerää. Jokaisesta löytyy omat puuteensa.

Peltojen tultua hoidetuksi on seuraavalla sijalla ”talo ja perhe”. Klubissamme talomme on toistaiseksi hajallaan pitkin Suomen teitä, mutta perheväkeä on, ja jokainen kerhon jäsen on kuin veli tai sisar. Talon järjestys on puolestaan kristillinen ja tämä järjestys on yhtä keskeinen asia kuin ”peltojen” hyvä kunto. Siinäkään ei tosin tehdä mustien lampaiden joukossa niin, että kristillisyyttä aina nimenomaisesti tuodaan esille, mutta se on taustalla vahvuutena kaikille jokaisen itse haluamassa laajuudessa ja syvyydessä. Joku kutsuu itseään uskovaiseksi, toinen ei, mutta yksikään ei vastusta kristinuskoa. Meillä ei seurata uskonnollisia johtajia, ”messioita”, eikä juosta häntä suorana ”karismaattisten” johtajien ”missioihin”. Oikea ja väärä selviävät Raamatusta, niistä yksinkertaisista ”punaisista langoista”, joita kukin joskus kerii esille ja punnitsee useimmiten itsekseen.

Juuri nyt leviää harhakäsitys, jonka mukaan ns. lopunajan spekulaatioihin kuuluva Antikristuksen merkki ”leimataan” ihmiseen joko suoraan tulevalla koronarokotuksella tai jollain siihen liittyvällä toimenpiteellä. Monenlaista muutakin kristinuskon tai joidenkin lahkojen nimessä haihatellaan, niin on tehty vuosisadasta toiseen. Ja suurin osa, elleivät kaikki, harhaopeista lähtevät siitä, ettei joko tunneta tarpeeksi Raamattua tai ei Sanasta piitata. Luotetaan sen sijaan omiin huimiin päätelmiin ja suuriin oivalluksiin, joiden syntyperä on usein kyseenalainen. Mutta elämä on kovaa ja ”Siperia opettaa”. Monet omiin ja toisten satuihin myöhemmin pettyvät leimaavat joskus lopuksi koko kristinuskon. He tuntevat olevansa ”uskonnon uhreja” oman osuutensa erehdyksiin toisinaan vähin äänin sivuuttaen. Oikeat ”uhrit” on jo lapsuudesta asti aivopesty vääriin ja usein myös vahingollisiin käsityksiin.


Moottoripyöräilyn ja Black Sheep FIN MCC:n klubitoiminnan osalta tuleva kesä on vielä avoin. Toivomme varmasti kaikissa kerhoissa koronakriisin heikentymistä niin että viimeistään elokuussa voisimme osallistua suuriin moottoripyörätapahtumiin. Muistetaan, että ainakin tulevaisuudessa saamme nauttia klubi- ja moottoripyöräharrastuksesta vielä useita vuosia koronaepidemian jo ollessa osa lääketieteen historiaa. Mutta siihen asti, huolehditaan hyvästä terveydestä voimiemme ja kykyjemme mukaan.




12.4.2020  JEESUS ELÄÄ, ELÄ SINÄKIN





Kuolema on "tapetilla". 

Viikko sitten kirjoitin  koronatilanteesta. Nyt koronavirukseen on menehtynyt  lähes 50 000 ihmistä enemmän. Ja tämä kaikki on tapahtunut todellakin seitsemässä päivässä.  Meillä Suomessa on 56 kuolemantapauksesta huolimatta vielä "hyvä" tilanne verrattuna esim. Italian, Espanjan, Ranskan tai USA:n asemaan. 

Koronan myötä tunnemme, ainakin hetken, syvemmin omaa kuolevaisuuttamme. Vaikka koronavirus kukistettaisiin, jokainen meistä menehtyy ennemmin tai myöhemmin eikä sitä voida vältellä kuin  hetken verran kuka milläkin tapaa  karkuun loikkien.

Tänään  elämäkin on tarjolla.

Pääsiäissanomaan ei kuulu vain kärsimys ja kuolema. Jeesus oli ensimmäinen ja viimeinen "vainaja", joka levitti ilosanomaa tuonelassakin, ja nousi kolmantena päivänä haudasta voittaen kuoleman voimat sielunsa lisäksi myös omassa kehossaan. 

Ruumis nousi ylös. "Kuollut mies kummittelee". Uskominen Jeesukseen Kristukseen pelastaa ihmisen sielun kadotukselta. Kristukseen uskova saa  "bonuksena", kuolleitten ylösnousemuksessa, samanlaisen, yliluonnollisen kehon, joka Jeesuksella tänäänkin on. 

Jeesus-tie on  vailla sivupolkuja,  kehäteitä ja umpikujia. Elämämme voitetaan Kristuksen tähden, mutta jos hairahdumme  varjojen puolelle, eksymme  itsemme tähden,  omien väärien kuvitelmiemme vuoksi.

Kuvitelmamme muodostavat meille sisäistä maailmankuvaa. Mielikuvitus on osaksi kykyä päästä syvään eläytymiseen. Kun taitoa käytetään havainnollistamaan sisäiselle ihmisellemme mitä  elämä ja kuolema, valo ja pimeys, ja oikea ja väärä ovat - totuuden mukaan, maailmankuva paljastaa kokijalleen aina lopulta toivoa, iloa ja uskoa, ja levittää sitä ympäröivään maailmaankin. Väärät, totuuden vastaiset kuvitelmat, jakavat lopulta - kuin "pirun pelikortteina" - käteen  toivottomuutta, ilottomuutta ja epäuskoa. Kunkin "pokerinaama" kestää tässä pelissä aikansa. 

Jeesus ei pelaa "pelejä", ei huijaa eikä yritä varastaa mitään. Pääsiäinen on suora tarjous ikuisesta elämästä. Jeesuksen asia on paras "bisnes". Ja tuon asian ydin käsittää ajallisesti vain kolme päivää perjantain kärsimyksistä sunnuntain ylösnousemukseen. 

Hän on irti. Irrota itsesikin.




"Jesus Just Left Chicago"
Jesus just left Chicago and he's bound for New Orleans.
Well now, Jesus just left Chicago and he's bound for New Orleans.
Yeah, yeah.
Workin' from one end to the other and all points in between.

Took a jump through Mississippi, well, muddy water turned to wine.

Took a jump through Mississippi, muddy water turned to wine.
Yeah, yeah.
Then out to California through the forests and the pines.
Ah, take me with you, Jesus.

You might not see him in person but he'll see you just the same.

You might not see him in person but he'll see you just the same.
Yeah, yeah.
You don't have to worry 'cause takin' care of business is his name.





5.4.2020 TAKUUJUTTU




Takuu” on mielenkiintoinen asia. Se antaa puheille pontta ja sanoman vastaanottajelle selustatukea. ”Mennään sanoista takuuseen”. Myös teoille voidaan antaa takuuta: ”Menen tästä takuuseen”, ”Vastaan kunnialla/omaisuudella/kaulallanikin teoistani”. Politiikkokin lupaa ”kantavansa vastuuta”, mutta tapa ja laajuus jätetään yleensä kertomatta. Takuu on sekin.

Moottoripyörää ostettaessakin tarjotaan takuuta. Hondan takuu kestää neljä vuotta ja Harley-Davidsonin puolet vähemmän, mutta oikeasta kaupasta hankittuna Harrikan myötä saattaa saada kylkiäisenä omistajaklubin jäsenyyden, tosin rajatuksi ajaksi tämänkin. Suzukilla, Yamahalla ja Kawasakilla tarjotaan kahden vuoden tehdastakuu. Kaivamalla lisää kuvetta voi saada lisätakuutakin. Takuu turvaa ostajan, erityisesti kun hankittava peli on uusi ja kallis. Takuuasioissa voidaan vääntää myöhemmin kättä raskaalla tavalla.

Vaikka takuulla ajettaisiin, juuri takuulla ei ajeta. Omallakin Kawasaki Drifterillä on ollut tehdastakuu. Takuu raukesi kuin kesä syksyn kynnyksellä mutta ei hätää. Drifteri täyttää 21 vuotta ja pelittää sen minkä vanha motskari yleense tekee tai jättää tekemättä takuittakin.

Kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä ei voi taata.

Voimme ostaa vakuutuksia yhteen ja toiseen tarpeeseen, jopa henkivakuutuksen. Kukaan ei kumminkaan oikeasti takaa miten pitkälle ja millä tavalla elämämme jatkuu ja terveytemme kehittyy. Elämällä ei ole takuuta.

Kuluvan kevään aikana koronavirus on risteillyt sairautta ja kuolemaa ympäri maailmaa lennättäen. Tällä hetkellä tautiin on sairastunut yli 1,2 miljoonaa ihmistä ja kuolonuhreja on yli 60 000 eikä kukaan pysty takaamaan epidemian leviämisen taltuttamista. Rajoituksillakin vain yritetään hidastaa taudin etenemistä ja terveydenhuollon kuormittumista. Tämä näkyy myös moottoripyöräklubien toiminnassa. Useita tilaisuuksia on siirretty viisaasti tuonnemmaksi ja nykyinen 10 hengen kokoontumisrajoitus koskee kaikkea muutakin toimintaa.

Kaikille omat päätöksemme eivät vielä riitä. Muuan Etelän ”kipsitohtori” yllyttää vakuutusyhtiöitä olemaan myymättä lisää moottoripyörävakuutuksia, koska ”ilkeät” motoristit kuormittavat tapaturmapoliklinikoita ilmeisesti enemmän kuin siivot autoilijat ympäristötietoisista sähköautoilijoista puhumattakaan. Onneksi n. 100 000 kuskia on jo poistanut kotteronsa väliaikaisesti käytöstä ja uusien autojen myynti on kuulemma romahtanut. Näin, kenties, meille moottoripyöräilijöille sallitaan yhteiskunnassmme ainakin vähäinen eettinen oikeus nauttia ajamisesta tulevanakin ajokautena aivan heti keväästä alkaen.

Mutta kukaan ei voi taata ajokilometrien turvallisuutta. Meillä on takuu elämämme jatkumisesta pyöreästi sanottuna sekunti kerrallaan.

Oikeudenmukaisuuden toteutumisella on kenties takuuta kaikkein vähiten. Vietämme palmusunnuntaita viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Juhlan aiheena on Jeesuksen karauttaminen aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Jos Jeesus olisi elänyt tänään, hän olisi ajanut Jerusalemiin, ja kansan kohtaamista ajatellen ilmeisimmin moottoripyörällä. Jerusalemin ja sen laitamien porukat toivottivat Jeesuksen tervetulleeksi pyhään kaupunkiinsa tervehtimällä hoosianna-ilohuudoin ja levittämällä palmunlehtiä ja vaatteita hänen eteensä. Customin sijasta Jeesus olisi voinut valita juuri siihen tilanteeseen niinkin arkisen ajokin kuin enduron. Eipä kulunut viikkoakaan, kun ääni kansan kellossa vaihtui toiseksi. Palmunlehtien sijaan tarjottiin ”ruojalle” ruoskaa ja vietiin ukon vähäkin oma vaateparsi.

Kansansuosion takuu kestää käytännössä yhtä pitkälle kuin hurraahuudot kantavat. Sen tietävät aikamme poliitikot ja huolehtivat yleensä ajoissa takaporteista.

Jeesus ei jättänyt itselleen pakoreittiä. Opetuslasten hajaantuessa hän seisoi asiansa takana loppuun saakka ja jätti samalla takuun ikuisesta elämästä. Parempaa takuuta ei voida antaa. Voit ottaa henkivakuutuksen, mutta se ei takaa, ettet päätyisi kerran helvettiin. Voit myös ottaa vastaan Jeesuksen ja hän takaa, että nimesi on silloin kirjoitettu elämän kirjaan. Siinäpä isoin takuujuttu. 






1.12.2019 1. ADVENTTISUNNUNTAI






Tästä päivästä katsomme kuin suoraan jouluun päin. Alkaa joulun odotus. Nähdään tätä hetkeä kauemmaksi.

Terveet silmät ovat tarkan katsomisen ennakkoehto.

Tuntuipa hyvältä päästä marraskuussa ajamaan juuri ennen lumen satamista Etelä-Pohjanmaalle. Lenkkiä olin malttamattomasti odottanut. Viimein käynnistin ison customin ja nostin ajosaappaat "laudoille". Päivä oli harmaa, kylmä ja tihkusateinen. Selkä oli taas ajokuntoinen, mutta silmiin rupesi pian sattumaan. Pimeän tullen nostin nimittäin märän visiirin ja kylmä ajoviima otti suoraan silmiin. Musta, sateen kastelema asfaltti, autojen kirkkaat valot ja aristus silmissä teki ajomatkasta astetta vaikeamman. Mutta koska silmissäni ei ole perusvikoja, likinäköinen tosin olen, lenkki hoitui siinä missä monet muut pikkureissut sitä ennen.

Ihmisen havaintokyvyn ulottuvuuksiin  kuuluvat myös järjen ja sielun näköalat ja niiden takaiset aistit. Mietimme menneitä, hahmotamme tulevaa. Osa ajatuksista koskee itseämme, osa yhteistä maatamme Suomea.

Silmien terveyttä vaaditaan tässäkin.

Joulun odotus merkitsee kristitylle yksilölle hänen omista synneistään vapahtavan Jeesuksen Kristuksen syntymää. Joulu ja pääsiäinen nivoutuvat historiassa yhteen. Joulu merkitsee ilosanomaa pelastuksen saapumisesta ulottuvillemme.

Suomen tulevaisuus on puolestaan hukattu, jos kansa hylkää yhä laajemmassa määrin Jeesuksen ja kristinuskon, tukee ateismia, suosii kaikkea kieroutta ja moraalittomuutta ja antaa tilaa islamin leviämiselle perinteisesti kristillisessä maassamme. Silloin Suomi lopulta kaatuu ja liukuu kirskuen maantien ojaan.







10.10.2019 OLETKO "HIGHWAY - VAI KINTTUPOLKU - MIEHIÄ"?





Vaikka olen custom-ukko, sisälläni on  kaksi muuta "porttia". Toinen kuuluu BMW:lle ja toinen Aprilialle. Kurvailtuani monta vuotta "highway" -miehenä saksalaisella sporttouringillani - joka pääsi parhaaseen vakauteensa vasta valtatienopeuksilla - loikkasin ison matkaenduron satulaan. Italialainen enduro oli aina virkku ja vakaa. Se voitti sakemannin ainakin käytännön ajossa lähes joka suhteessa bensiinin kulutusta myöten - siis italialainen särpi reippaassa ajossa menovettä kuin kameli aavikon laidalla (oikeastaan pyörä ei koskaan polttanut bensaa vain kohtuullisessa määrin). Matkaenduroni oli yleisesti ottaen  onnistunut valinta. Kuviosta puuttui vain, että syttyisin  kärryteistä ja kinttupoluista. 

Yksinäinen seikkailija harhailemassa harmaan metsurireppunsa kanssa karhean karussa maastossa aamun nuotiopuilta tuoksahtaen, uhkarohkea Karjalan "takaisinvalloittaja" keskellä vanhoja taistelumaastoja, tunturipolkujen voittaja kastelemassa huippujäykkien ajosaappaidensa kärkiä lumihankeen kesäkuussakin, Norjassa syrjäiselle vuonolle jalkatappien päällä taiteillut akrobaatti juomassa terästettyä iltakahviaan Jäämeren aaltoja syvämietteisesti katsellen ... mitään sellaista ei kohdalleni osunut, vain jokunen ruskea hiekkatietaipale, joista sain yhden kesän kuluessa tarpeekseni. 

Sisältäni löytyy  muitakin portteja. Ensimmäinen johtaa kuin vilkasliikenteiselle moottoritielle, jossa riittää hauskuuskerrointa, kutkuttavia pelejä viinan ja typyköiden kanssa, hassuja sattumuksia, ja paljon huumorintajuista matkaseuraa. Toinen taas on  muodoltaan pirun varsovalainen. Jos porteilla olisi omat merkkinsä, tämä kyhäelmä voisi olla  "Mosse", "Volga" tai parhaimmillaankin  "Lada". 

Kuvatuksesta on ryömittävä sisälle polvet naarmuilla ja olkapäät mustelmilla. Toisella puolella porttia odottaa  palkinto: Siitä pääsee varjoisalle polulle, joka viettää milloin vasemmalle ja milloin oikealle, vuoroin taas sukeltaa ja nousee. Seuraa on juuri turha toivoa. Vain jokunen omituinen, utelias tai epätoivoinen ukko työntyy aika ajoin kinttupolulle. Jos poikkeat valtatieltä tänne, näet junnullasi oudon selkämyksen vilahtavan silloin tällöin jossain korpikuusen takana.  Pian olet taas omillasi. Sopeutumistasi tietenkin auttaa, jos olet ennen poikkeamaasi harrastanut rutkasti enduromoottoripyöräilyä ... 

Kiikerää reittiä hetken kokeiltuaan on aivan kohtuullista päättää peruuttaa takaisin. 

Portin lävitse uudestaan rämmittyään rupeaa miestä taas aurinko lämmittämään. Valtatiellä moottorit rokkaavat. Keulitaan. Riittää läppää, vitsinvääntöä, uhkarohkeata ohitusta ja rautaperseajoakin. Kyllä  naurattaa, että pitikin joskus se hassu "Lada-portti" valita. Asfaltti on kuivaa ja sopivasti karkeata, kaarteet hienosti kallistettuja. Riittää pitkiä suoria. Mennään hetki alamäkeä, tullaan loivaan kaarteeseen,  urku auki! Vauhdilla sillalle! Kas vain, silta olikin keskeltä poikki. Vain noiduttu kinttupolku, ketale, vie perille.

Mat. 7:13-14






2.8.2019  TANKKAA TIIKERI TANKKIIN








"Tankkaa tiikeri tankkiin" on mainoslause, joka on jäänyt monelle ikäpolveni pojalle mieleen  1960-1970- luvuilta. Hokema tuli vastaan niin  lähetyksissä mustavalkoisessa televisiossa kuin mainoksissa lehtien sivuilla. Tällä iskulaiseella kehuttiin tietysti bensiiniä, jota löytyi silloisten Esso-asemien pumpuista. Olen sittemmin tankannut monta tankillista Essolla, Shellillä, Kesoililla, TB:llä, Unionilla, Nesteellä ja monella muulla huoltoasemalla. Ja kaikilla koneet kävivät OK niin pitkään kuin menovettä riitti olipa alla vain mopo tai raskas moottoripyörä. Elämän kohdalla on toisin. Kaikki elämää eteenpäinvievä ei ole samanarvoista keskenään. Olen huomannut että on aivan eri asia luotanko Jeesuksen sovintovereen vai  Mahatma Gandhin, Kantin, Hegelin tai Snellmanin filosofiaan, tai  kenen tahansa politiikon poliittisiin julistuksiin yleisestä pintaliitämisestä puhumattakaan. En tiedä sanoa kaikkien osalta, mutta omalta osaltani tiedän sanoa varmasti, että tankatessa "Jeesuksen tankilla" kovatkin mainoslauseet pitävät. Murheita, vastoinkäymisiä tai sairauksia ei voi kukaan välttää eikä elämä tunnu aina oikeudenmukaiselta. "Golgatan polttoaine" palaa kuitenkin säässä kuin säässä elämän loppuun asti - jos niin halutaan.