Olemme tottuneet siihen, että joulua vietetään parhaassa tapauksessa perheen kesken valoisin mielin. Monen kohdalla joulu ei näin mene. Syystä tai toisesta ihminen on joutunut kuin aavalle merelle, tuuliajolle varsinaisesta elämästään. Yhteydet menneen hyviin asioihin katkesivat joskus. Joulu voi olla myös löytämisen aikaa, jos vain etsiä jaksaa ja mieli on avoin uusiin kohtaamisiin. Tämä tuli itselleni mieleen lukiessani Tunturisuden blogista oheisen, vanhan joulukertomuksen.
Hyvää Joulua ja löytörikasta Uutta Vuotta!
(Johan Ludvig Runeberg: Joulunaatto luotsin majassa, alun perin nimellä "En julqväll i lotskojan", Helsingfors Morgonblad, 31.12.1832, suomennos julkaistu nimellä Joulun-aatto luotsin majassa. G. W. Edlund 1886.)
"Liian kiihkeä metsästys saaristossa sekä sitten sattunut vastatuuli ja myrsky estivät meitä aikomuksemme mukaan pääsemästä kotia kaupunkiin ennen jouluaattoa. Päin vastoin olimme ulapalla aukealla keikkumassa kaiken iltaa semmoisessa tilassa, joka olisi ollut vaaran alaista huonommalla purrella kuin meidän sekä peräti tuskastuttavaa, jollei yksi seuralaisista olisi osannut jotenkin huvittaa noloa mieltämme rattoudellansa ja tarinoillansa.
Tämä mies oli ulkomaalainen ja kuljetti laivaa, joka oli hänen omansa ja joka piti talvea meidän kaupungin satamassa. Hänellä oli vähemmän kuin muilla halua viettää jouluaattoansa mantereella, eikä hänellä ollut sukulaisia, jotka häntä kaipasivat puuron ja torttujen ääressä. Sen lisäksi hän oli, mitä me muut emme olleet, aivan karaistunut kaiken suhteen, jota saattoi tuuleksi, kylmäksi ja vedeksi sanoa. Kun hän istui perämiehenä omassa purressaan, olisi hän tuskin huolinut kyyristyäkään, vaikka joka aalto olisi heiskauttanut hänet kuuhun saakka (...)
Lue hyvin jännittäväksi käyvä kertomus loppuun "Tunturisuden" blogista.
